tiistai 6. lokakuuta 2009

Tästä se lähtee

Joopa joo. En tiedä onko tämmöinen blogi ollenkaan hyvä tai tarpeellinen laitos, mutta jos tässä jonkinlaista julkista raporttia työn edistymisestä pitäisi.

Eli homman nimi on seuraava. Olen pitkään ollut kiinostunut tekemään jonkinlaista puuhakirjaa tai vastaavaa. Minulla on yhtenä projektina aikuisille tarkoitettu pin up värityskirja, mutta se on ollut jo hetken aikaa jäässä. Keskeneräinen kirja on ladattavissa vapaasti, ja kyllä sitä näemmä on ladattukin. Palaute tuntuu vain olevan hieman nihkeässä.

Tämä projekti, joka mielestäni ansaitsi oman blogin verran palstatilaa on puuhakirja, joka sopisi kaikenikäisille. Jokin sellainen, joka on mukavan jännittävä ja monipuolinen herättämään lapsissa kiinnostuksen, ja joka olisi samalla sellainen, että aikuinenkin siihen saattaa unohtua puuhailemaan, niinpä sai alkunsa Pimeän Keskiajan Puuhakirja




Idea on muhinut päässä aikansa, ja puoli-vahingossa se pääsi sieltä karkuun. Olen jonkin aikaa pitänyt pilakuva-blogia Kummat Kuvat, johon päivittäin - paitsi sunnuntaisin, olen lisännyt uuden pilakuvan. Tuon pilakuva-blogin tarkoituksena on olla lähinnä minulle itselleni itsekuri-harjoitus, eli se pakottaa minut tuottamaan säännöllisesti uutta materiaalia ja vielä julkaisemaan sen. Lisä-bonuksena on se, että jos joku sattuu niistä vielä vaikkapa pitämään.

No menneenä viikonloppuna piirtelin taas uusia pilakuvia, ja yht'äkkiä iski aivonyrjähdys, ja tuli suollettua ulos ensimmäinen varsinainen sivu tuohon tulevaan puuhakirjaan.

Tadaa:


Oli aika hauska havainto, että se syntyi yli-helposti ja oli tosi kiva tehdä. Tuo aivonyrjähdys jäikin sitten päälle, ja niitä kuvia alkoi sitten tulemaan urakalla. Erilaisia puuhasivuja ja värityskuvia. Huomasin siinä sitten samalla, että minullahan oli jo valmiiksi tehtynä joitakin kuvia jotka sopivat puuhakirjaan käytettäväksi - en vain ollut hiffannut sitä aiemmin. Kunhan olin ajankulukseni tehnyt ilman sen kummempaa ajatusta siitä mihin niitä käyttäisin.

Tähän astiset puuhakirjaan tulevat tuotokseni ovat nähtävillä Picasassa.
Kun katsot kuvia, huomaa sivun oikeassa reunassa oleva suurennuslasin kuva - silläsaat kuvan avattua täysikokoisena, eli tulostamiskelpoisena. Pyydän - jos vain yhtään kiinnostaa, niin tulosta sivuja, tee tehtäviä, ja tule tänne blogiin kertomaan mitä niistä pidit. Myöskin jos sinulla on jotain hienoja (tai vaikka vähemmän hienojakin) ideoita siitä, mitä puuhakirjassa haluaisit nähdä, niin otan ilomielin ideoita vastaan.

Näin alkuvaiheessa ajatuksena on, että puuhakirjan teemana on keskiaika, lohikäärmeet yms. mutta samaan aikaan kiinnostaisi tehdä jotain eläin- tai avaruusaiheisia juttuja. Saas nähdä miten käy. Pysyykö homma kasassa vai lähteekö rönsyilemään aivan käsittämättömän pahasti.

T: Jani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti